Pyhän Laurin 4 green remonttiin

Pyhän Laurin 4 greenille tehdään peruskorjaus.
Se on pelissä 1.9. asti, ja maanantaina 2.9. alkaa greenin purkaminen.
Väylälle on valmisteltu talvigreen, ja se on käytössä loppuvuoden 2024- alkukausi 2025.
Talvigreen sijaitsee noin 100 metriä ennen nykyistä greeniä. Väylän tarkempi mitta ilmoitetaan myöhemmin.
Remonttia valmistavat työt aloitetaan jo maanantaina 19.8. puiden kaadolla.
Seuraavaksi tehdään tilapäisiä kulkureittejä ja sekä uusi huoltotie.

Greeniremontin laajuus on isompi kun esim. Pyhän Laurin 3 greenillä. Nyt greeni siirretään sivusuunnassa enemmän oikealle ja myös väylälinjaus muuttuu sen myötä jonkin verran. Eli greeni rakennetaan pohjia myöden uudelleen.
Väylän pituus ei muutu. Greenin koko on n. 650 neliötä, greenibunkkerointi muuttuu ja greenin ympäristön muodot ovat vanhaa maltillisemmat.
Remontin myötä pyritään parantamaan alueen turvallisuutta, kuivatusta, pelattavuutta ja greenin olosuhteita. Myös kastelu uusitaan.
Nykyiset greenin pinnanmuodot ovat talvehtimisen kannalta haastavat. Varjostavien puiden poistolla saadaan greenille enemmän valoa, joka myös parantaa ruohon kasvuolosuhteita ja talvehtimista.
Greeni ympäristöineen pyritään saamaan syksyn aikana niin pitkälle, että keväällä päästään asentamaan siirtonurmea. Greenisiirtonurmen olemme kasvattaneet itse, ja se on mahdollista siirtää jo syksyllä, jos aikataulu ja sää sen sallii. Ympäristön ja väylän siirtonurmetus tapahtuu keväällä.

Greeniremontin yhteydessä on suunniteltu myös 14 lyöntipaikan uudistamista. Varsinaiset työt sen suhteen tehdään ensi keväänä/kesällä, mutta turvallisuussyistä 14 valkoinen tee ei ole pelissä greeniremontin aikana.
Liitteenä Licons Oy Mika Lindroosin yleissuunnitelma remontista.


• Lisää uutisia •

20.12.2024

Atalaya Golf jäsenetu 2025

26.11.2024

Par3 on avoinna omille pelioikeudenhaltijoille ke. 27.11 – pe. 29.11 sään niin salliessa. Ilmoitamme kotisivulla, jos kenttä joudutaan kylmän sään vuoksi kuitenkin sulkemaan. Viikonloppuna kenttä ja portti ovat suljettuna. Maanantaina

25.11.2024

Muistathan hakea bägisi pois bägivarastosta tällä viikolla 48, jos tarvitset sitä vaikkapa talviharjoitteluun. Bägivarasto suljetaan perjantaina 29.11. Talvihallikortteja vielä saatavilla toimistosta, tervetuloa ostoksille. Päivitetyt aukioloajat näkyvät kotisivuillamme.