Ajankohtaista kentänhoidossa

Kasvukauden 2023 alku on ollut kentänhoidossa merkittävästi helpompi kuin pari edellistä kevättä, kun greenit ovat olleet hyvässä viherpeitteessä talven jäljiltä. Valitettavasti joidenkin lyöntipaikkojen ja väylien osalta on talvivaurioiden korjaantuminen ottanut aikaa. Yleensä on väylien viherpeittävyys n.90 % juhannukseen mennessä, kun yksivuotinen kylänurmikka innostuu kasvamaan.
Tänä vuonna väylien kuntoutuminen talvivaurioista on ollut haastavaa kuivan ja lämpimän sään vuoksi. Huhti-kesäkuun aikana on satanut vain n. 50 mm, josta kesäkuussa on satanut alle 10 mm.
Kasteluvettä on, mutta väylien kasteluun sitä riittää vain ylläpitämään nurmi hengissä. Vaurioiden korjaantuminen ja siementen itäminen vaatisi myös luonnonsateita.
Greenien ja lyöntipaikkojen kastelusta ei tarvitse tinkiä.
Raffeissa ei ole kastelua ja ne ovat täysin luonnonsateiden varassa.
Keväiset sulamisvedet kerätään kastelualtaisiin, mutta lisäksi kasteluvettä pumpaltaan Lohjanjärvestä Pyhän Laurin 7 väylän altaaseen, ja järvipumppu on ollut päällä 24/7 jo monen viikon ajan. Saman vesialtaan yhteydessä on pumppaamo, josta vesi pumpataan kastelujärjestelmään. Toinen kastelupumppaamo on Kalkki – Petterin 2/3 väylien tuntumassa.
Koko ajan veden tarve on ollut suurempi, mitä järvestä ehtii tulla, ja siksi altaiden pinta laskee vähitellen.

Kuivuus vaikuttaa myös leikkuutarpeeseen vähentävästi, ja työpanosta on siirretty kentän muihin huoltotöihin.
Toivotaan, että lähipäivinä saadaan sateita ja nurmi vielä elpyisi kuivumisesta.

Kentänhoito vk 26
Ma 26.6. Kalkki – Petterin greenien pystyleikkuu + kevyt hiekkakate
Ti 27.6. Pyhän Laurin greenien pystyleikkuu + kevyt hiekkakate

• Lisää uutisia •

06.02.2025

Osakkaille on nyt mahdollista ladata uimahalli ja salikortti edut-25. Nämä voidaan ladata etänä eli ilmoitat vain toimistoon, jos haluat käyttää edun. Etu sisältää 20 käyntikertaa ja on voimasssa 31.12.2025 asti.

28.01.2025

Saimme kentän hyväkuntoisena talvilevolle marras-joulukuun vaihteessa.  Siitä eteenpäin onkin talvessa riittänyt monenlaisia käänteitä sään osalta.Joulukuussa keskilämpötila oli n. 0°C, kun ylin lämpötila oli n. +6,5°C ja alin n. -9°C. Sadetta

27.01.2025

St. Laurence Golf Oy:n hallitus kokoontui torstaina 23.1.2025. Syksyn 2024 yhtiökokouksen päätöksen mukaan yhtiön Hallitukseen kuuluu 6 jäsentä. Hallituksen jäsenet ovat Riitta-Leena Rossi, Jarmo Henriksson, Juha Hammarén, Teppo Mattila, Hannu