Treffit finaali
Treffit finaalissa
Maanantaina 15.9. pelattiin kauden 2014 treffien finaalipelit. Mukaan kutsuttiin 23 treffeillä useimmin mukana ollutta senioria.
Kenttämestari oli virittänyt kentän todella hienoon kuntoon ja sääolosuhteetkin olivat mitä mainioimmat. Kilpailujännitystä purettiin ennen kisaa Golf Balancen sähkökärryjen esittelyllä klubin edustalla. Kisaan osallistui lopulta 18 pelaajaa. Kisainfon jälkeen siirryttiin tiiauspaikoille yhteislähtöä varten. Ja kuin tykinlaukauksesta startit tapahtuivat reilusti eri aikoihin, mutta sallitusti. Kilpailu pelattiin tasoituksellisena pistebogeyna. Jokaisella pelaajalla oli mahdollisuus yhteen bonusväylään ja yhteen mulliganiin . Kauppaakin näistä etuuksista yritettiin käydä. Lisäksi putit laskettiin erikseen. Erikoisuuksista huolimatta kierros pelattiin seniorimaiseen ihanneaikaan.
Tuloksia ja palkintojenjakoa odotellessa nautittiin makoisa lohikeitto.
Treffien puttimestari kaudella 2014 on Urpo Uotila tuloksella 29. Puheessaan hän paljasti taktiikkansa hyvään tulokseen.
Kilpailussa palkittiin viisi parasta. Ykköspalkinnon pokkasi Risto Rantanen. Muut palkitut olivat Urpo Uotila, Matti Sorri, Riitta Jämsä ja Ritva Kylänpää. Lisäksi arvottiin kaksi tuotepalkintoa.
Treffien kanssa ensi kauteen ja Kristina sekä Paavo kiittävät.
Paavo Reunanen