REIMA KAIJASTA UUSI HEAD PRO
St. Laurence Golf ry:n uudeksi Head Proksi on valittu pitkän linjan golfosaaja Reima Kaija.
58-vuotias Kaija on toiminut golfin parissa 30 vuoden ajan opettajana, valmentajana, toimitusjohtajana, koulutus- ja kehityspäällikkönä sekä yksityisyrittäjänä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hän on työskennellyt mm. Sarfvikissa ja Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä sekä Golfliiton valmennustehtävissä.
– Odotan innolla työskentelyä St. Laurencen golfyhteisössä. Kentät ovat aina lukeutuneet suosikkikenttieni joukkoon. Olen iloinen, että pääsen jakamaan oppejani ja osaamistani StLG:n yhteisön jäsenille ja toivonkin, että kaikki tulisivat rohkeasti juttelemaan ja kertomaan omista toiveistaan opetuksessa, Reima Kaija sanoo.
Reima Kaija on vuosien varrella opettanut ja valmentanut kaikenikäisiä ja -tasoisia golfaajia vasta-alkajista ammattilaisiin. Opettamisen ja valmentamisen lisäksi Kaijan tehtäviin StLG:n Head Prona kuuluu seuratoiminnan kehittäminen, erityisesti toimivan pelaajapolun luominen sekä seuraohjaajien neuvonta ja ohjaus.
– Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme Reiman seuraamme. Hän tuo mukanaan vuosien ammattitaidon golfin valmentamisen ja opettamisen eri osa-alueilta, StLG ry:n puheenjohtaja Esa Lahdenpää sanoo.
StLG ry kiittää viime vuodet prona toiminutta Henri Salosta. Seura ja uusi Head Pro Reima Kaija ovat sopineet, että Salonen voi jatkaa kilpapelaajiensa valmentamista StLG:ssä myös ensi vuonna.