MASTER PLAN
Master Plan taustaa
Viime syksynä käynnistetyn tarjouskilpailun jälkeen, suunnittelutoimeksianto
solmittiin joulukuussa 2011, Licons Oy:n (Mika Lindroos) kanssa.
St. Laurence Golf Oy nimesi viime vuonna hankkeelle suunnitteluryhmän, joka on ollut tiiviissä yhteistyössä suunnittelutoimiston kanssa koko prosessin ajan.
Suunniteluasiakirjan tavoitteena on vihdoin saada kauan kaivattu pitkän tähtäimen suunnitelma kenttien korjaus- ja kehittämistoimenpiteitä varten.
Yhtiön hallituksen tavoitteena on laatia Master Planin pohjalta syysyhtiökokoukselle invstointiesitys jossa kiireellisimmät toimenpiteet priorisoitaisiin.
Esittelytilaisuudet ja jatko
Kenttien kehittämis- ja korjaussuunnitelma – Master Plan esiteltiin osakkaille ensimmäisen kerran tiistaina 17 heinäkuuta 2012. Tilaisuuden jälkeen osakkailla on ollut mahdollisuus tutustua suunnitelmaan ja antaa siitä palautetta.
Lauantaina 13 lokakuuta Oy:n Hallitus järjesti toisen osakkaille suunnatun tilaisuuden. Tilaisuudessa esiteltiin yksityiskohtaisesti hallituksen valmistelema esitys lähinnä Kalkki Petteriä koskeviin korjaustoimenpiteisiin.
Tilaisuuteen osallistui nelisenkymmentä osallistujaa.
Tilaisuudessa esille tulleita näkemyksiä tullaan käsittelemään yhtiön hallituksessa osana yhtiökokoukselle valmisteltavaa investointiesitystä .
Tarkempaa selvitystä investoinnin tarpeellisuudesta kokouksessa (ja etukäteen annettujen palautteiden perusteella) esitettyjen kommenttien perusteella vaativat ainakin :
* KP väylän 11 muutostyöt
* Lyöntipaikkojen korjausten tarpeellisuus