Kapteenien talvikirje
Hyvää alkanutta vuotta 2020. Talvi on ollut uskomattoman vähäluminen ja Par 3- kentällä ollaan päästy jo pelaamaan. Mikäli talvi jatkuu leutona, niin Par 3- kentällä järjestetään golftapahtuma jo ennen varsinaisen kauden alkua. Seuraa kotisivujen uutisia.
Viime vuonna koko maailmassa otettiin käyttöön yhteiset golfsäännöt. Tänä vuonna siirrytään yhteiseen, koko maailmanlaajuiseen tasoitusjärjestelmään, josta käytetään lyhennystä WHS (World Handicap System).
WHS
Maailmassa oli aiemmin käytössä kuusi erilaista tasoitusjärjestelmää. Nyt on olemassa yksi uusi maailmanlaajuinen järjestelmä ja näin ollen eri maissa pelatut kierrokset ovat vertailukelpoisia. Kierroksen tuloksen laskemisen taustalla on monimutkainen laskentakaava. Tasoitus määräytyy 20 viimeisimmän kierroksen 8 parhaimman tuloksen keskiarvosta. Monimutkaisia laskentakaavoja ei kuitenkaan tarvitse opetella. Järjestelmä hoitaa tasoituslaskemisen puolestasi ja se päivittyy aina seuraavan yön aikana. Suomessa järjestelmä otetaan käyttöön 19.2.2020.
Kirjaa itsellesi ylös päivämäärä 31.3.2020 klo 18, jolloin tutustutaan Timo Huvisen johdolla uuteen järjestelmään ja sen mukana tuleviin muutoksiin. Ilmoittautuminen aukeaa Nexgolfiin viikolla 8. Tervetuloa!
Talvihalli
Talvihallilla järjestetään kevääseen asti kursseja. Lisätietoja ja ilmoittautumiset reima.kaija@stlg.fi.
Omatoimiseen harjoitteluun voi ostaa kausikortin toimistosta sen aukioloaikoina. Vielä ehtii hioa tekniikat kuntoon ennen varsinaisen kauden alkua.
Kaivurinkatu 3, 08200 Lohja
Kausi 2020
Kutsumme kaikki uudet jäsenet toukokuussa järjestettävään kapteenien iltaan, jossa tutustutaan St. Laurence golfiin, kenttiin ja lähipelialueisiin. Tarkempi ajankohta selviää kevään aikana.
Kaudelle 2020 on toivottu naisille erilaisia peli-iltoja ja muita tapahtumia. Peli-iltojen ja tapahtumien järjestämiseksi tarvittaisiin naisia mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan niitä. Oletko kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta naistoimikunnassa? Jos vastasit kyllä, ota yhteyttä Katiin. Yhteystiedot ovat kirjeen lopussa.
Tulevalla kaudella on paljon tapahtumia, joihin tarvitaan vapaaehtoisia erilaisiin pienempiin ja suurempiin tehtäviin. Teemme tapahtuma- ja kilpailukalenterin valmistuttua listauksen eri tehtävistä ja tapahtumista, ja vapaaehtoisena voit valita vaikkapa vain yhden tehtävän tai ilmoittautua useaankin oman aikataulusi mukaan. Kaikki apu on tarpeen.
Viime vuonna järjestimme kerran kuukaudessa tasoituksella 36-54 pelaaville jäsenille teema- ja peli-iltoja. Klubigolf hcp36-54 saa jatkoa myös tulevalla kaudella. Aikataulu ja teemat ilmestyvät kotisivuille heti, kun saamme päivämäärät lyötyä lukkoon. Tervetuloa mukaan rentoon peli-iltaan ja löytämään uusia pelikavereita!
Golfterveisin,
Kati ja Nicke
Ladykapteeni
Kati Kalenius, 0503676377
Kapteeni
Niclas Fromholz, 0447930377