Isot kentät ja range on suljettu tältä kaudelta
Par 3 kenttä avataan sään salliessa.
Kevyt lumiharso peittää kentän ja maa on jäätynyt n. 15 cm. Kentän kannalta on nyt parasta, että se jatkaa talvilepoaan. Nurmialueiden syystyöt saatiin mukavasti tehtyä sulan maan aikaan, ja toivotaan, että kenttä selviää talven haasteista hyväkuntoisena.
Par 3 kentällä voi kelin salliessa ulkoilla mailojen kanssa, ja talvihallista löytyy nyt hieno, valaistu sekä lämmin range treenaamiseen. Talvihalli on kunnostettu oman henkilökunnan voimin (Anssi, Toni, Jari & Mikko)! Kannattaa ehdottomasti ottaa talven ohjelmaan.
Kenttähenkilökunta tekee vielä töitä joulukuun puolelle asti. Ohjelmassa on mm. koneiden, kenttävarusteiden ja kiinteistöjen huoltotöitä, suursiivousta, metsätöitä, uuden kauden suunnittelua, koulutusta jne. Tällä hetkellä on päästy jatkamaan Pyhän Laurin 3 väylän aproalueen kunnostusta, joka keskeytyi märkyyden vuoksi. Pehmeä maapohja jäätyi niin, että nyt on päästy levittämään salaojasorakerros ja kasvualusta. Näin alue saadaan nopeammin pelikuntoon ensi keväänä.
Toivomme kaikille mukavaa talvilepoa.