GOLF TUTUKSI LIIKUNTATUNNILLA – projekti
Toukokuun aikana olemme kutsuneet kaikki Lohjan koulut kokeilemaan golfia kentällemme, ihan ilmaiseksi. Tarkoituksenamme on saada seuraamme lisää junioreita mukaan toimintaan, ja kutsumalla oppilaita kentällemme, toivomme muutaman jäävän koukkuun tähän mahtavaan lajiimme. Useampi koulu onkin ollut kiinnostunut kokeilusta, ja näiden kolmen viikon aikana (vkot 20-22) meillä on käynyt yhteensä noin 450 lasta ja nuorta. Nuorimmat ovat olleet ensimmäisellä luokalla ja vanhimmat lukiossa.
Ohjaamassa näitä ryhmiä ovat olleet lähinnä Pekka Lähdesmäki ja Elvi Hauta-aho, sekä auttamassa Camilla Lindberg, Joona Mäenpää ja Lotta Sandberg-Nyman. Myös proomme Lassi Kivilompolo on vetänyt muutamalle luokalle esittelyä.
Lapset ovat saaneet kokeilla rangella lyömistä, chippailua, puttia sekä ihan oikeaa peliä Par3-kentällä. Par3-kentällä pelimuotona on ollut scramble.
Kaikki on meidän ohjaajien mielestä sujunut melko hyvin. Tottakai turvallisuudesta ja muusta oleellisesta on saanut huomauttaa useampaan otteeseen, mutta pääasia on, että lapsilla ja nuorilla on ollut hauskaa uuden lajin parissa. Jäsenistöltä on tullut kommentteja, että rangella on ollut liikaa ääntä tai että joku oli tehnyt puttigreenillä täyden svingin, pahoittelemme edellä mainittuja asioita. Mekin harjoittelemme näiden koululuokkien ohjausta, kun nyt on ensimmäinen vuosi tällaista kokeilua. Tekemällä me kaikki opimme, eikö vain?
Palaute on ollut hyvin positiivista oppilaiden ja opettajien keskuudessa. Toivotaan, että näemme mahdollisimman monta uutta junioria kentällämme kesän aikana.